Me
Tiimillämme on laaja kokemus erilaisista kaupallisten kiinteistöjen johtamis-, vuokraus- ja kehittämistehtävistä, joten vaativatkin toimeksiannot hoituvat meiltä laadukkaasti. Olemme helposti mukautuvaa porukkaa ja pystymme joustavasti vastaamaan muuttuviin tarpeisiin. Tiimissämme on vahva kehittymisen kulttuuri, haastamme itsemme päivittäin – ja asiakkaitammekin satunnaisesti.
Olemme vuonna 2017 perustettu riippumaton suomalainen kiinteistöalan asiantuntijayritys. Ydintoimintaamme on merkittävien kaupallisten kiinteistöjen kokonaisvaltainen johtaminen sekä asiakkaan edunvalvonta. Toimimme valtakunnallisesti ja päämarkkina-alueemme on pääkaupunkiseutu. Toimistomme sijaitsee Helsingissä.

Avanto työnantajana
Meillä saat mahdollisuuden toimia monipuolisten ja kiinnostavien kiinteistökohteiden johtamisen ja vuokraamisen parissa. Tiiviissä työyhteisössämme panostetaan työntekijöiden hyvinvointiin ja osaamisen kehittämiseen.
Meille tärkeitä aiheita:
- Hyvinvointi. Meille on tärkeää työssä jaksaminen ja viihtyminen. Tämän takia tarjoamme työntekijöillemme kattavan terveydenhuollon, sekä hyvät työvälineet ja työskentelytilat.
- Yhdessä tekeminen. Järjestämme aktiivisesti erilaisia virkistystapahtumia kulttuurin ja erilaisten lajikokeilujen merkeissä.
- Avoimuus. Meille tiimin mielipiteellä on väliä ja panostamme avoimen työilmapiirin luomiseen. Toteutamme vuosittain työtyytyväisyyskyselyn, jonka avulla mittaamme onnistumistamme tälläkin osa-alueella.
- Mahdollisuus työssä onnistumiseen. Matala organisaatiorakenteemme antaa mahdollisuuden itsenäiseen ja vastuulliseen rooliin. Vahva tiimihenki tuo työskentelyyn tukea ja tekemisen iloa.
- Jatkuva kehittyminen. Järjestämme sisäisiä koulutuksia ja kannustamme osallistumaan tarvittaviin jatkokoulutuksiin.
Oletko kiinnostunut liittymään tiimiimme?
Jätä meille avoin hakemus, niin palaamme asiaan.